Lisää hanke-esimerkkejä

Maaseudulle elinvoimaa monimuotoisuudesta

Metsänomistajat ovat tehneet Lounais-Suomessa ahkerasti vapaaehtoisia metsiensuojelu- ja perinneympäristöjen hoitosopimuksia. Metsänomistajien toimesta perustettiin Maaemo eli Maaseudulle elinvoimaa monimuotoisuudesta -hanketta luotsaava Länsi-Suomen luontoarvoyhdistys Koppelo ry vuonna 2007.

Ympäristöystävällinen venehotelli avattu Inkoossa

Itämeren ensimmäinen ympäristöystävällinen venehotelli, Venehotelli Inkoo, aloitti toimintansa elokuussa 2010. Tällöin Inkoon Kalasatamaan valmistui 208 veneen halli, jossa veneet säilötään kerroshyllyissä.
Venehotelli soveltuu erityisesti veneen talvisäilytykseen, mutta voi korvata kesäisin myös laituripaikan, koska veneen siirto hyllystä vesille onnistuu noin viidessä minuutissa.
Venehotellin toimitusjohtaja Joel Nemes kertoo venehotellin toimivan luontoa säästäen ja ympäristöä kuormittamatta.

LUTUNEN I – Luontoreitistöjen vetovoimaisuuden ja tuotteistamisen edellytysten kehittäminen

Lutunen I on jatkoa pohjoisen Keski-Suomen luontoreittihankkeelle, jossa toteutettiin maastoreittejä, karttoja ja opasteita. Lutunen I – elinkeinojen kehittämishankkeessa näitä on kehitetty edelleen siten, että on syntynyt kaupallistettavia luontoreittituotteita.

Maisemat kuntoon ja yrittäjyys kannattavaksi

Luonnon- ja maisemanhoito on kehittyvä toimiala. Alan yrittäjyyttä ja yhteistyötä Pirkanmaalla tukee ProAgrian koordinoima hanke, jossa etsitään yrittäjät hoitamaan yhteensä 15 maisemanhoitokohdetta kuntien ja verkkoyhtiöiden alueilla.

Paloturvallisuutta on mahdollista lisätä uusien innovaatioiden avulla

”IKI-Air Savupiippu” -hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää entistä paloturvallisempi vaihtoehto savupiipputuotantoon.
-Kehittämällä paloturvallisemman tuotteen voimme vähentää ihmishenkiä vieviä tulipaloja. Tulipalojen aiheuttamat omaisuusvahingot nousevat myös usein suuriksi. Käyttämällä paloturvallista savupiippua on mahdollista taata turvalliset löylyt vuosikausiksi, hankkeen vastaava suunnittelija Reijo Hautala kertoo

Köörillä kyliä kehittämässä

Kyläkööri on Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla toimiva Liiverin, Kyrönmaan ja Suupohjan kehittämisyhdistyksien yhteinen kylien kehittämishanke. Toiminta perustuu kyläläisten tarpeisiin. Hankkeessa työskentelevät kyläasiamiehet, joiden tehtävänä on neuvoa ja auttaa kyliä niiden kehittämisessä.

Pohjois-Karjala matkailun maailmankartalle

Matkailun edistämiskeskus hallinnoi kansallista Outdoors Finland -ohjelmaa, jonka tavoitteena on tehostaa Suomen matkailupalvelujen markkinointia ulkomaille. Ohjelman myötä sai alkunsa myös alueellinen maaseutuelinkeinojen kehittämishanke OF Pohjois-Karjala, jossa kehitettiin matkailun aktiviteetteja kansainvälisille markkinoille.

Elinvoimaa metsätiloille

Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi on käynnistänyt Elinvoimainen metsätila -koulutushankkeen, jonka tavoitteena on lisätä metsätilojen omistajanvaihdosten suunnitelmallisuutta monimuotoisen koulutuksen avulla.

Kansainvälisyyttä yhdessä tekemällä

Fenix – Jokivarren nuoret maailmalle on nuorille suunnattu kansainvälisyyshanke. Sen tavoitteina on kannustaa maaseudun nuoria kansainvälistymisessä ja kertoa heille mahdollisuuksista vaikuttaa itse omaan asuinalueeseensa ja nuorten elinolosuhteisiin.

Kyläverkko maaseudun kehittäjänä

Nykypäivänä toimivat tietoliikenneyhteydet ovat olennaisen tärkeitä niin julkisille palveluille, yrityksille, maatiloille kuin kotitalouksillekin. Optisen kuituverkon rakentaminen turvaa maaseudun asukkaiden viestinnälliset tarpeet ja edistää alueellisen tasa-arvoisuuden toteutumista haja-asutusalueiden ja taajamien asukkaiden välillä.

Valtakunnalliset hankkeet 2010: Hevosexpertit-hanke

Hevosalan yritys- ja harrastustoiminnan lisääntyminen näkyy selkeästi myös neuvonnan tarpeen lisääntymisenä.

Hevostietokeskuksessa heräsi ajatus, että alan toimijoiden, mm. hevosjalostusliitoissa ja ProAgria-keskuksissa, tulee saada uutta kotimaista ja kansainvälistä tietoa hevosalan erityiskysymyksistä hyödynnettäväksi oman osaamisalansa neuvonnassa.

PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2010: Koiramaisesta menosta uusia tuloja

Markku Pölösen elokuvassa Koirankynnen leikkaaja (2004) Peter Franzénin esittämälle Mertsi Vepsäläiselle annettiin valtakirja, joka oikeutti hänet leikkaamaan Sakke-nimisen pystykorvan kynnet.
Kun kuopiolaiset Heimo Nykänen ja Sakari Pekkanen lähtivät luomaan koirankynsien leikkaamisesta uutta yritystoimintaa Kuopion maaseutualueelle, monet suhtautuivat yritysideaan samalla tavalla naureskellen kuin Mertsille tehtiin elokuvassa. Olisiko joku muka valmis maksamaan siitä, että kaupunkilaiskoira pääsee täysihoitoon maaseudun rauhaan pois kaupungin hälinästä…

PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2010: Savolaiskeksintö tuo uusia tuulia bioenergian tuotantoon

Karttulalainen Timo Heimonen on kehittänyt maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna innovatiivisen ratkaisun uusiutuvaan energiantuotantoon. Hyötykaasugeneraattori tuottaa tavallisesta puuhakkeesta, vedestä ja ilmasta lämpö- ja sähköenergiaa. Se synnyttää normaalikäytössä niin vähän hiilidioksidi- ja typpioksidipäästöjä, että uusi teknologia merkitsee todelllista läpimurtoa puhtaan ja ympäristöystävällisen bioenergian käytössä ja tuottamisessa.

PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2010: Konkreettista maaseututietoa ryydittämään ilmastokeskustelua

Pohjoispohjalaisen Siikalatvan kunnan alueella on aina eletty metsästä. Sieltä on saatu sekä elanto että virkistysmahdollisuudet.

Ilmastonmuutoskeskustelun kiihtyessä Suomi-neidon keskikohdassa sijaitsevassa kunnassa alettiinkin miettiä, miten alue voisi metsien kautta kantaa kortensa kekoon ympäristön hyväksi. Haluttiin selvittää kuinka paljon Siikalatvan metsät sitovat hiiltä.

PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2010: Vesannon Yrittäjien hanke antoi alkupotkun uusille mahdollisuuksille

Vetovoimainen Vesanto -hanke on osoittautunut enemmän kuin nimensä veroiseksi. Heinäkuussa järjestetty tossujalkapallon MM-turnaus ja hankkeen järjestämät kesäasukastapahtumat ovat olleet sen luokan yleisömenestyksiä, että kaikki ovat ihastelleet pienessä maalaispitäjässä vallitsevaa "hirveää draivia" ja yhteisöllisyyttä.

- Hankkeen myötä on tullut paljon uusia ideoita alueen kehittämiseen. Tällä hetkellä tuntuu, että nyt on annettu vasta aloituspotku, hankevetäjä Antti Tulila vakuuttaa.

[ Otsikko ]

Yhteistoiminnan ja välittämisen arvoihin perustuva, Vantaalla kehitetty, Icehearts -toiminta käynnistyi Ulvilassa syksyllä 2008 Karhuseutu ry:n ja Ulvilan kaupungin tukemana. UPV Icehearts on sosiaalinen urheiluseura, joka pyrkii ehkäisemään lasten syrjäytymistä ja huostaanottoja. Toimintaan valitaan mukaan sellaisia lapsia, jotka tarvitsevat erityistä tukea kasvussaan ja kehityksessään.

PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2010: Kaislat kuriin ja merenranta käyttöön Kempeleessä

Kempeleläisessä Vihiluodon kylässä Pohjois-Pohjanmaalla kolmisenkymmentä vuotta asunut Timo Patja on tyytyväinen mies. Kolmen viime vuoden aikana kyläläiset ovat saaneet kaislojen sekaan karkaavan merenrannan jälleen virkistyskäyttöön.

PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2010: Pintaturpeesta luonnonmukaisia huopa- ja levytuotteita markkinoille

Karvialaisen Konto Oy:n toiminta on juuri käynnistymässä. Yritys valmistaa luonnonkuiduista huopa-, levy- ja muotopuristetuotteita. Käyttökohteita ovat öljynimeytys, eristäminen, akustiikka ja muotopuristeet. Hankkeella yritys teki yritystoiminnan käynnistämiseen vaadittavat koneinvestoinnit.

PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2010: NeuroCattle -ohjelmasta apua karjatiloille

Maatilatuotanto muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Karjatiloille suunniteltu elektroninen järjestelmä NeuroCattle hyödyntää langatonta teknologiaa eläimiä koskevien tietojen keräämisessä suoraan kentältä.

Ohjelmistoa kehitetään kahden ylivieskalaisyrityksen yhteistyönä siten, että suunnittelusta vastaa NeuroAgent Oy ja ID-Import Oy hoitaa ohjelmistoon liittyvien laitteiden maahantuonnin. NeuroCattle-ohjelmiston toimivuutta kokeillaan parhaillaan 3-4 maatilalla ympäri Suomea.

PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2010: Härkää sarvista

Härkää sarvista -hanke edistää laidunnusta luonnon ja maiseman hoitokeinona Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Tavoitteena on järjestää hoitoa sellaisille alueille, jotka ovat erityisen arvokkaita luonnon tai maiseman kannalta. Samalla myös paikalliset ihmiset saadaan mukaan luonnon monimuotoisuuden edistämistyöhön.

Tutkimustiedosta tehoa energiapuun korjuuseen

Metsäenergiaa saadaan energiapuusta, kuten oksa- ja latvusmassasta, kannoista sekä pieniläpimittaisesta puusta. Metsänhoitoyhdistys Kanta- ja Päijät-Hämeen vetämässä hankkeessa tutkitaan menetelmiä, joilla metsäenergian korjuusta saataisiin entistä kannattavampaa. Ala tarjoaa työtä ja kannattavuuden parantuessa maaseudun yrittäjien mielenkiinto sitä kohtaan lisääntyy. Uusiutuvana energianlähteenä metsäenergialla on merkittävä rooli ilmastonsuojelun tavoitteiden saavuttamisessa.

Maaseudun elinvoimaisuus lisääntyy toimivien tietoliikenneyhteyksien myötä

”Laajakaistaa kyliin” -hankkeen avulla on mahdollistettu laajakaistan saaminen kylille, joihin sitä ei muuten olisi ollut tarjolla. Hankkeen myötä tietoyhteiskunnan piiriin saatiin Suupohjan alueella sijaitsevat Kauhajoen Uuronkylä ja Puskankylä, entisessä Jurvassa eli nykyisellä Kurikan alueella sijaitseva Jyrynkylä sekä Karijoella Salonkylä/Järvikylä.