Hankkeet tuovat maaseudulle uusia tuulia ja vahvistavat yhteisöllisyyttä. Elinvoimaisesta maaseudusta hyötyy koko Suomi. Maaseudulla toteutettiin vuosina 2000–2006 kaikkiaan 20 000 kehittämis- ja yrityshanketta, joiden vaikutuksesta syntyi yli 15 000 työpaikkaa ja 7000 uutta yritystä.
Tietoa ja taitoja yrittäjille
Viljelijöiden, maaseutuyrittäjien ja metsänomistajien ammattitaitoa, osaamista ja pätevyyttä parantavat koulutus- ja tiedonvälityshankkeet välittävät ajankohtaista tietoa uusista tekniikoista ja menetelmistä. Osaava yrittäjä menestyy ja voi myös työllistää muita työpaikkojen ja investointien kautta.
Potkua liiketoimintaan
Alueella voi olla edellytyksiä esimerkiksi tietyn toimialan kehittymiseen, mutta jotakin vielä tarvittaisiin. Hankkeissa voidaan toteuttaa selvityksiä tai hankkia asiantuntija-apua, jolla edistetään yleisesti yrittäjyyden edellytyksiä alueella. Tuloksena voi löytyä menestystekijöitä!
Me teimme sen!
Hankkeet vahvistavat yhteisöllisyyttä ja "me"-henkeä. Hankkeissa työskennellään yhdessä yhteisen asuinympäristön parantamiseksi. Talkoovoimin voidaan kattaa osa hankkeen rahoituksesta. Yhteisen työn tuloksena valmistunut kylätalo on kylän sydän ja yhdessä järjestetyt tapahtumat vahvistavat kylän henkeä. Viihtyisässä kylässä on mukavaa asua ja se houkuttelee muuttajia muualtakin.