Etelä-Pohjanmaan Terveysteknologian Kehittämiskeskus ry:n Kulkurin valssi -hanke on toiminut eteläpohjalaisissa kunnissa noin puolitoista vuotta. Mukana on 32 keski-iältään 81-vuotiasta asiakasta. Kuudellatoista henkilöllä on kulunvalvontaan liittyvä laite, oviturva, gps-paikannin, gsm-kamera, hälyttävä ovikello tms. Lisäksi on käytössä muita teknisiä apuvälineitä, kuten automaattisia palohälyttimiä, liesiturvia, lääkemuistuttimia. Asiakkaiden turvaverkkotapaamisia on syksyn aikana myös edelleen järjestetty sekä pidetty kuntien työntekijöille sekä hankkeessa mukanaoleville hoivayrittäjille opastusiltapäiviä laitteiden toiminnasta.